Natasha esittää siviilirohkeutta

Maaorjien vapauttaminen 1861 johti asteettain koko Venäjän valtakunnan sortumiseen. Maanomistajat eivät olleet tottuneet palkkatyöväen käyttöön, eivätkä entiset maaorjat osanneet työskennellä ilman voudin keppiä.

Levottomuudet kautta Venäjän jatkuivat koko 1800 -luvun loppupuolen ja johtivat lopulta vallankumoukseen 1917. Urheiden miesten ja naisten protestit muokkasivat yleistä mielipidettä. Kreikkalaissyntyisen Nadezhda Sigidan rohkeus johti Karan vankileirin sulkemiseen.

27 -vuotias Nadezhda Sigida karkoitettiin 1889 Karan vankileirille osallistuttuaan laittomaan lentolehtisten levitykseen. Leirillä oli jo aiemmin ollut levottomuuksia. Vangit protestoivat komendantti V.P. Masjukovin raakoja menetelmiä vastaan. Eräässä puhuttelussa Nadezhda sylki miestä kasvoihin. Rangaistus oli 100 kepiniskua, jonka tsaari Nikolai II vielä vetoomustenkin jälkeen vahvisti, vaikka naisten ruumiinrangaistus periaatteessa oli kiellettyä. Rangaistus pantiin täytäntöön marraskuun 7. päivänä 1889 ja nuori nainen menehtyi saamiinsa vammoihin seuraavana päivänä.

Protestina 20 vankia otti myrkkyä ja kuusi heistä kuoli. Media oli jo siihen aikaan valppaana ja asiasta nousi kansainvälinen häly. Muun muassa The Times uutisoi välikohtauksen. Kohun seurauksena naisten ja aatelisten ruumiinrangaistukset kiellettiin Venäjällä ja Karan rangaistussiirtola suljettiin.

Paholaistakin olisi kuvottanut

Jos esi-isäni Anton oli selvinnyt kymmenen vuotta karkoituksessaan, uudet haasteet olivat taas edessä. Venäjä oli liittänyt rauhattoman Puolan alueeseensa 1831. Puolan kapina alkoi 1863 ja Venäjä vastasi siihen massiivisin karkotuksin Siperiaan, lähinnä Nertsinskin alueelle. Tämä johti koko paikallisen vankeinhoitojärjestelmän romahtamiseen. Vankeja oli yksinkertaisesti aivan liikaa. Niinpä kaikki vanhat, mutta työkykyiset siirrettiin läheiseen Karan laakson kullanhuuhtomoihin, jonne nopeasti kyhättiin jonkinlainen parakkikylä. Kara-joki laskee Shilkaan nykyisen Ust-Karskin pikkukaupungin kohdalla.

Nertsinskiin jäivät puolalaisten kapinallisten seuraksi vai rammat, mielisairaat ja kuolevat. Lähes puolet tosin menehtyivät aivan pian helpottaen viranomaisten taakkaa.

Uudet asumukset eivät suinkaan olleet lomahotelleja. Amerikkalainen lehtimies George Kennan kävi Karassa 1880 -luvun lopulla ja kuvaa oloja näin:

"Laskeuduimme maahan koverrettuun parakkiin pari-kolme jään ja paksun saastan peittämää askelmaa. Siellä oli matala, kostea ja pimeä käytävä. Se haisi kammottavalta Siperian vankilalta. Pahaa hajua on vaikea verrata mihinkään muuhun kauheaan tässä maailmassa. Koettakaa kuvitella ummehtunut kellari, jossa jokainen atomi on kiertänyt puolen tusinaa kertaa vankien keuhkojen kautta. Ilma on raskas ja hapeton. Pistävä, pesemättömien ja likaisten ruumiiden haju kirvelee silmiä. Lisää tähän vielä lahoavan puun ja ulosteiden löyhkä - etkä vieläkään voi lainkaan kuvitella millaiselta tuo onneton loukko haisee!"