sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Kullanhuuhtomon jäljillä


Suomalaisista lähteistä kävi ilmi, että esi-isäni Anton Eklöf suoritti pakkotyörangaistustaan vuodesta 1855 "Kaltniskin kullanhuuhtomossa" Taka-Baikalilla.

Sittemmin olemme saaneet selville, että Nertsinkin alue oli jo siihen aikaan käytännölliseti katsoen ehtynyt ja sen vuoksi koetettiin avata uusia kaivoksia ja huuhtomoita. Lähteitten mukaan 1850-luvulla kaivuuta alettiin harjoittaa Silka-joen vähäisen sivujoen, Karan suistossa, noin 30 kilometrin alueella yläjuoksulle päin. Nykyään paikalla on pieni taajama, Ust-Karsk (Karan suisto), jossa on noin 2000 asukasta ja joka sijaitsee noin 500 kilometriä Sitasta itään. Lähimmälle rautatieasemalle on 126 kilometriä.


Saimme selville, että taajamassa toimii yhä kullanhuuhdontaa harjoittava yritys, Priisk Ust-Kara OAO.  Kseniya Tarasova päätti ottaa siihen yhteyttä kysyäksemme, onko siellä tietoa huuhdonnasta 1800-luvun toisella puoliskolla ja varsinkin, onko mitään tietoa huuhtomosta, jonka nimi on "Kaltnisk" tai jokin sen tapainen. Kuvassa kaivuuta Kara-joen varrella.


 


Ei kommentteja: