torstai 4. joulukuuta 2008

Dekabristivaimot


Joukko nuoria Pietarin upseereita yritti estää Nikolai I:n nousun valtaan joulukuussa 1825. Lisäksi he vaativat maahan perustuslakia ja maaorjuuden lakkauttamista. Koska joulukuu on venäjäksi dekabr, kapinaa kutsutaan dekabristikapinaksi. Hanke murskattiin nopeasti, päätekijät hirtettiin ja kolmisenkymmentä lähetettiin kaivoksille Siperiaan ja Kaukoitään.

Yhdentoista tuomitun nuoret vaimot seurasivat miehiään karkotukseen. Siitäkin huolimatta, että edellytyksenä oli luopuminen aatelisarvosta, omaisuudesta, vieläpä lapsista. Vaimot joutuivat lisäksi allekirjoittamaan sitoumuksen, etteivät enää koskaan palaa karkoituspaikastaan. Tunnetuimmat heistä olivat prinsessa Maria Volkonskaja (kuvassa), kreivitär Jekaterina Trubetskaja ja Polina Annenkova, joka ei edes puhunut venäjää, koska oli ranskalainen. He vaihtoivat yltäkylläisyyden ja Pietarin marmoripalatsit maalattialla varustettuihin vetoisiin ludemökkeihin vankileirien liepeillä. He saivat tavata kahdesti viikossa miehiään, jotka raatoivat kaivoskuiluissa aamukuudesta yhteentoista illalla. Tapaamisissa oli aina upseeri paikalla. Tarmokkaiden vaimojen ponnistusten ansiosta olot kuitenkin pikkuhiljaa kohenivat ja lopullisesti kapinalliset armahdettiin 31 vuotta myöhemmin, vuonna 1856 kun Anton oli kärsinyt vuoden verran rangaistustaan.

Dekabristivaimo on yhä tunnettu käsite venäjänkielessä. Sillä tarkoitetaan erityisen uhrautuvaa ja esimerkillistä vaimoa.

Ei kommentteja: