Jos esi-isäni Anton oli selvinnyt kymmenen vuotta karkoituksessaan, uudet haasteet olivat taas edessä. Venäjä oli liittänyt rauhattoman Puolan alueeseensa 1831. Puolan kapina alkoi 1863 ja Venäjä vastasi siihen massiivisin karkotuksin Siperiaan, lähinnä Nertsinskin alueelle. Tämä johti koko paikallisen vankeinhoitojärjestelmän romahtamiseen. Vankeja oli yksinkertaisesti aivan liikaa. Niinpä kaikki vanhat, mutta työkykyiset siirrettiin läheiseen Karan laakson kullanhuuhtomoihin, jonne nopeasti kyhättiin jonkinlainen parakkikylä. Kara-joki laskee Shilkaan nykyisen Ust-Karskin pikkukaupungin kohdalla.
Nertsinskiin jäivät puolalaisten kapinallisten seuraksi vai rammat, mielisairaat ja kuolevat. Lähes puolet tosin menehtyivät aivan pian helpottaen viranomaisten taakkaa.
Uudet asumukset eivät suinkaan olleet lomahotelleja. Amerikkalainen lehtimies George Kennan kävi Karassa 1880 -luvun lopulla ja kuvaa oloja näin:
"Laskeuduimme maahan koverrettuun parakkiin pari-kolme jään ja paksun saastan peittämää askelmaa. Siellä oli matala, kostea ja pimeä käytävä. Se haisi kammottavalta Siperian vankilalta. Pahaa hajua on vaikea verrata mihinkään muuhun kauheaan tässä maailmassa. Koettakaa kuvitella ummehtunut kellari, jossa jokainen atomi on kiertänyt puolen tusinaa kertaa vankien keuhkojen kautta. Ilma on raskas ja hapeton. Pistävä, pesemättömien ja likaisten ruumiiden haju kirvelee silmiä. Lisää tähän vielä lahoavan puun ja ulosteiden löyhkä - etkä vieläkään voi lainkaan kuvitella millaiselta tuo onneton loukko haisee!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti