Isoisäni äidin isä, Anton kumppaneineen joutui pakkotyöhön Nertsinskiin kenties huonoimpaan mahdolliseen aikaan, 1850 -luvun puolessa välissä. Shilka-joen rannoilla sijainneet hopea- ja lyijykaivokset olivat nopeasti ehtyneet eikä toistaiseksi vaatimaton kullankaivuu kyennyt työllistämään kymmeniä tuhansia vankeja. Niinpä nämä joutuivat virumaan saastaisissa parakeissa vailla mahdollisuuksia saada edes sitä pientä 25-60 ruplan vuosipalkkaa, jonka saattoi ansaita taukoamattomalla työllä kaivoksessa. Aliravitsemus ja epäterveelliset olot johtivat keripukkiin ja anemiaan; lavantauti ja pilkkukuume olivat jatkuvia vieraita. Muun muassa vuonna 1850 pilkkukuume surmasi tuhat vankia.
Epätoivoiset ryysyläiset koettivat karata Nertsinskistä jos vain suinkin oli mahdollista. 1850 -luvulla ainakin 3000 vankia onnistui kuin onnistuikin jättämään karkoituspaikkansa. Ilman rahaa tai työkaluja useimmat kiertelivät tundralla varastaen ja ryöstäen. Viranomaiset yrittivät padota joukkopakoa ankaruudella. Jo vuonna 1849 Nertsinskin komendantiksi oli nimitetty insinööri Ivan Razgildejev. Hän oli virassaan 13 vuotta ja onnistui nopeasti muuttamaan siirtokunnan maanpäälliseksi helvetiksi.
Katariina Suuri (1729-1796) oli koettanut uudistaa vankeinhoitoa, mm. säätämällä vangeille säännölliset lomaviikot, antamalla määräyksiä sairaiden hoitamisesta ja muun muassa kieltämällä käyttämästä solmuruoskaa naisia rangaistaessa. "Solmu" oli muuten harhaanjohtava nimitys, koska 60 sentin punotun raipan päässä ei ollut solmua, vaan metallirengas. Renkaaseen kiinnitettiin tuuman levyinen maidossa liottamalla ja auringossa kuivaamalla kivikovaksi tehty yhtä pitkä kaksinkertainen remmi. Se vaihdettiin aina kahdeksan iskun jälkeen. 20 solmuruoskan iskua tai 200 kepinlyöntiä riitti yleensä aiheuttamaan kuoleman. Lisäksi Katariina määräsi, että sierainten repimisen sijasta vangit tulisi vain polttomerkitä. Polttomerkitsemisenkin kumosi parikymmentä vuotta myöhemmin Aleksanteri I.
Epätoivoiset ryysyläiset koettivat karata Nertsinskistä jos vain suinkin oli mahdollista. 1850 -luvulla ainakin 3000 vankia onnistui kuin onnistuikin jättämään karkoituspaikkansa. Ilman rahaa tai työkaluja useimmat kiertelivät tundralla varastaen ja ryöstäen. Viranomaiset yrittivät padota joukkopakoa ankaruudella. Jo vuonna 1849 Nertsinskin komendantiksi oli nimitetty insinööri Ivan Razgildejev. Hän oli virassaan 13 vuotta ja onnistui nopeasti muuttamaan siirtokunnan maanpäälliseksi helvetiksi.
Katariina Suuri (1729-1796) oli koettanut uudistaa vankeinhoitoa, mm. säätämällä vangeille säännölliset lomaviikot, antamalla määräyksiä sairaiden hoitamisesta ja muun muassa kieltämällä käyttämästä solmuruoskaa naisia rangaistaessa. "Solmu" oli muuten harhaanjohtava nimitys, koska 60 sentin punotun raipan päässä ei ollut solmua, vaan metallirengas. Renkaaseen kiinnitettiin tuuman levyinen maidossa liottamalla ja auringossa kuivaamalla kivikovaksi tehty yhtä pitkä kaksinkertainen remmi. Se vaihdettiin aina kahdeksan iskun jälkeen. 20 solmuruoskan iskua tai 200 kepinlyöntiä riitti yleensä aiheuttamaan kuoleman. Lisäksi Katariina määräsi, että sierainten repimisen sijasta vangit tulisi vain polttomerkitä. Polttomerkitsemisenkin kumosi parikymmentä vuotta myöhemmin Aleksanteri I.
Amerikkalainen lehtimies seurasi Venäjällä täytäntöönpanoa, jossa isänmurhaajalle oli tuomittu 100 solmuruoskan iskua. Kuvaus julkaistiin The New York Timesissä 14. huhtikuuta 1872.
Razgildejev otti polttomerkinnän uudelleen käyttöön. Vangin poskeen poltettiin kirjain C, otsaan O ja toiseen poskeen kirjain K. Ne tarkoittivat "ssyl no-katorzhnye", karkoitusvanki. Lomaviikot poistettiin ja vähäisestäkin rikkomuksesta seurasi 300 kepiniskua, jotka komendantin erikoisohjeen mukaan oli lyötävä kahta kättä käyttäen. Jopa aikalaisetkin päivittelivät Razgildejevin ankaruutta.
Mikään ei kuitenkaan auttanut. Vuosisadan loppupuolella taigalla laskettiin harhailevan vähintään 50 000 vankikarkuria. Lisätietoa saat täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti